Tehokkain tapa suojautua puutiaisilta olisi tietysti välttää kulkemasta sellaisissa paikoissa, jossa niitä on. Toisaalta ne viihtyvät juuri alueilla, joissa koiria on mukava ulkoiluttaa. Tautien tarttumista voi yrittää ennaltaehkäistä käyttämällä puutiaisten torjuntaan tarkoitettuja eläinlääkevalmisteita ja tarkistamalla koira päivittäin. Koira kannattaa tutkia ja kammata läpi tiheällä kammalla aina puutiaismaastoon suunnattujen lenkkien jälkeen ja poistaa koiraan tarttuneet punkit esim. punkkipihdeillä, joita saa apteekista. Tämä kannattaa tehdä mahdollisimman pian lenkin jälkeen, sillä tällöin punkit eivät ole vielä ehtineet kiinnittyä. Puutiaiset hakeutuvat yleensä kohtiin, joissa iho on ohuinta.
Koska taudinaiheuttajat voivat tarttua myös ihmisiin, on hyvä itsekin suojautua ja tarkistaa ulkoilun jälkeen, ettei punkkeja ole päässyt iholle. Liikuttaessa punkkialueilla metsässä tai korkeissa heinikoissa on suositeltavaa pukeutua pitkiin housuihin ja vetää sukat lahkeiden päälle.

Puutiaiset levittävät borrelioosia