Puutiaisaivotulehdus (TBE)
Puutiaisaivotulehdus eli Tick Borne Encephalitis (TBE) on flaviviruksen aiheuttama tauti. Virus aiheuttaa tulehduksen keskushermostossa. Viruksen levittäjinä Euroopassa ovat Ixodes ricinus – ja Ixodes persulcatus -puutiaiset, joita molempia tavataan myös Suomessa. Virus voi tarttua puutiaisen syljen välityksellä jopa alle tunnissa. Pidempi kiinnittyminen lisää riskiä entisestään.
Vasta-ainetutkimusten perusteella puutiaisaivotulehdusvirus tarttuu herkästi koiraan. Onneksi valtaosa koiran tartunnoista on täysin oireettomia. Jos tauti – erittäin harvinaisessa tapauksessa – ilmaantuu, se voi kuitenkin olla hyvin vakava ja äkillinen. Oireina voidaan havaita kuumetta, tasapainöhäiriöitä ja muita keskushermosto-oireita. Koira saattaa menehtyä alle viikossa oireiden alkamisesta. Taudin vakavuus vaihtelee lievästä, jopa oireettomasta tartunnasta vakavaan äkilliseen muotoon, jota sairastava koira voi menehtyä alle viikon kuluessa oireiden alkamisesta.
Taudinaiheuttajaa kantavia puutiaisia on havaittu enenevissä määrin ympäri Suomea, ja vuoden 2023 aikana varmistettiin kaikkien aikojen korkein määrä ihmisten puutiaisaivotulehdustapauksia, lähes 200 (THL). Alueellinen vaihtelu esiintyvyydessä on suurta. Jotkin saaret sekä ranta-alueet, esimerkiksi Ahvenamaalla, Turun ja Kotkan saaristossa, Lappeenrannassa, Kokkolassa ja Simossa, ovat tunnistettuja riskialueita. Enimmillään puutiaisaivotulehdusvirusta on ollut 3 %:ssa tutkituista aikuisista puutiaisista (Turun yliopisto 2016 & 2020); koirista ja kissoista kerätyistä puutiaisista sitä löytyi 0,3 %:sta (Helsingin yliopisto 2023). Ahvenanmaalla asuvista koirista peräti 40 % on altistunut virukselle – mitä ilmeisimmin oireetta (Helsingin yliopisto 2016). Tautiin ei ole lääkettä, mutta ihmisille on saatavilla rokote.